Kääretorttupohja:
4 muna
1,5 dl sokeria
1 dl vaalea gluteeniton jauho
1 dl perunajauho
1 tl leivinjauhe
marianne crush-pussi (maun mukaan) ehkä laitoin 3 rkl
3 rkl kaakaojauhetta toiseen puoleen taikinasta
Täyte:
2 dl vaahtoutuva vaniljakastike
4 dl piimä
1-2 dl turkkilaista jukurttia
1dl sokeria
2 tölkkiä mangosiivuja (soseutettuna 500 g mangoa)
10 liivatelehteä tilkaan mangomehua
Tee kääretorttupohja:
Vatkaa munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut jauhot varovasti siivilän läpi joukkoon ja lisää marianne muruset. Laita pellille "raidoiksi" noin puolet taikinasta ja kaakaojauho loppuosaan taikinasta ja lisää "raidoiksi" pellille. ( Ikään kuin tiikeriraidat.)
Paista 225 asteessa noin 10 min.
Vuoraa pyöreä kulhon pohja kelmulla ja laita jäähtynyt torttupohja kulhoon, niin että se vuoraa koko kulhon. Kostuta pohjaa n.1,5 dl haluamallasi mehulla tms.
Tee täyte:
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Vatkaa vaniljakastike sekä muut aineet sekaisin.
Kuumenna mikrossa mangomehu ja purista liivatteista vesi pois ja sekoita mangomehuun. Sekoita ohuena nauhana täytteeseen ja kaada täyte vuorattuun kulhoon. Laita ylimenevät tortunpalat pinnalle.
Vielä kelmu päälle ja anna olla jääkaapissa seuraavaan päivään.
Kumoa kakku ja ota kelmut pois, koristele miten mielesi tekee.
Tämä kakun kuljetin värjäyspäiville ja koristelut jäivät tekemättä, mutta hyvin silti maistui kaikille. Kommentina sain että eipä tässä piimä maistu ollenkaan.
Oih. Tämä vaikuttaa herkulliselta ja hiukan erilaiselta.
VastaaPoistaJa blogi myös näyttää hyvältä. Saa varmaankin lisätä omalle vaklauslistalle :)
Kiitti kommentista ja tietty kyllä saa listalle lisätä:)
VastaaPoista